Ruotsalainen terroristiepäilty esiintyi onnistunutta sopeutumista esitelleessä dokumentissa

Brysselin terrori-iskuista epäilty Osama Krayem esiintyi lapsena onnistunutta sopeutumista yhteiskuntaan esitelleellä videolla. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet.

Aftonbladetin haastattelemien ihmisten mukaan Osama Krayemin isä oli ollut vakuuttunut siitä, että hänen poikansa sopeutuisi hyvin ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Osama olikin 11-vuotiaana isänsä ja veljensä kanssa mukana ruotsalaisessa urheiludokumentissa esimerkkinä hyvästä sopeutumisesta.

Dokumentti tehtiin IFK Malmö -urheiluseuralle ja se julkaistiin vuonna 2005.

– Halusimme osoittaa sopeutumisen tärkeyden sekä sen, ettei siinä ole kyse muusta kuin toisillemme puhumisesta, urheiluseuran markkinointipäällikkö Christer Girke sanoo Aftonbladetille.

Osaman tuttavat kuvailivat hänen olleen rehellinen, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä nuori mies ennen radikalisoitumistaan.

Syksyllä 2014 hän ilmoitti yllättäen muuttavansa Syyriaan. Vuoden 2015 tammikuussa hän taas julkaisi Facebookissa kuvia, joissa hän poseeraa Isis-järjestön lipun kanssa. Nyt hänet on pidätetty epäiltynä osallisuudesta Brysselin maaliskuisiin terrori-iskuihin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.