Ruotsalaiset vapaaehtoiset aikovat lennättää syyrialaispakolaisia Eurooppaan

Viime perjantaina ruotsalaiset yrittäjät Susanne Najafi ja Emad Zand päättivät tehdä jotain Euroopan pakolaiskriisille. Kaksikko aikoo lennättää turvapaikanhakijoita Syyrian naapurimaista Eurooppaan, koska ei halua nähdä enempää kuvia Välimerellä hukkuneista ihmisistä.

MTV Uutisten haastattelema Najafi kertoo, että viime viikon lopussa perustettuun RefugeeAir-ryhmään on liittynyt jo noin 1000 ihmistä.

Ruotsalaisten idea syntyi, koska Syyrian sotaa pakenevat ihmiset ovat joutuneet lähtemään hengenvaarallisille venematkoille Välimeren yli Eurooppaan.

– Syynä tähän on EU-direktiivi, niin sanottu kuljettajavastuu. Esimerkiksi lentoyhtiöt voivat saada sakot, jos ne ottavat kyytiin ihmisiä ilman voimassa olevia matkustusasiakirjoja.

– Tämän takia pakolaiset eivät pääse lentämään kohdemaahansa, vaan joutuvat maksamaan huomattavasti kovempia summia ihmissalakuljettajille ja ylittämään Välimerta kumiveneillä, Najafi toteaa.

Vastuu ei koske turvapaikanhakijoita

Najafi kertoo kuitenkin, että direktiivissä on poikkeus, joka sallii RefugeeAirin toiminnan.

– Direktiivissä on lisäys, jonka mukaan kuljettajavastuu ei koske turvapaikanhakijoita. Jos teemme matkustajalistan, joka osoittaa, että kyytiin on tulossa aitoja turvapaikanhakijoita, saamme ratkaistua ongelman. Silloin lentoyhtiöt eivät joudu vaikeuksiin.

Najafin ja Zandin perustaman RefugeeAirin tarkoituksena onkin varmistaa, että koneisiin otetaan vain pakolaisjärjestöjen tai YK:n turvapaikanhakijoiksi vahvistamia ihmisiä.

– Parikymppisen lentokenttävirkailijan on mahdoton tietää, ketkä täyttävät turvapaikanhakijan kriteerit. Siinä haluamme auttaa. 

Vapaaehtoisjärjestö toimisi linkkinä turvapaikanhakijoiden, pakolaisjärjestöjen ja lentoyhtiöiden välillä. Tavoitteena on lennättää ihmisiä Jordanian, Libanonin ja Turkin pakolaisleireiltä ensisijaisesti Ruotsiin, myöhemmin ehkä Saksaan.

– Haluamme toimia lentoyhtiöille vakuutuksena. Jos yhtiölle tulee turvapaikanhakijoiden lennättämisestä sakkoja ja kuluja, me sitoutuisimme kattamaan ne. 

Refugee Air käy parhaillaan neuvotteluja eri lentoyhtiöiden kanssa mahdollisuudesta ottaa turvapaikanhakijoita lennoille.

Nopeasti kasvanut järjestö

Refugee Air on kasvanut perjantain jälkeen noin 50 vapaaehtoisen voimin toimivaksi järjestöksi. Rahoittajiksi on ilmoittautunut yrittäjiä, sijoittajia ja yksityishenkilöitä.

Najafi sanoo, että järjestö on saanut kasaan varoja toimintansa aloittamiseksi, mutta ei halua vielä arvioida kokonaissummaa, joka projektin onnistumiseen vaaditaan.

– Kaikki riippuu siitä, millaisiin vaihtoehtoihin päädymme. Meillä on katsottuna tilauslentokone varasuunnitelmaksi. Tietenkin haluamme tehdä tämän yhdessä lentoyhtiöiden kanssa, mikä olisi myös ekologisempi ratkaisu. 

Tavoitteena näyttää esimerkkiä

RefugeeAir on valmis lennättämään turvapaikanhakijoita myös tilauslennolla Ruotsiin näyttääkseen esimerkkiä lentoyhtiöille.

– Tavoitteena on saada ihmisiä turvallisesti tänne ennen talven tuloa. 

Najafi korostaa, että järjestö toimii täysin lakien puitteissa.

– Meillä on lainopillisia neuvonantajia. Tarkoituksena on varmistaa, että tämä on kaikille mahdollisimman turvallista. Meidän pitää vaan näyttää lentoyhtiöille, että tämä on mahdollista.

– Meillä on pahin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Poliitikot toimivat hitaasti. Jos voimme lentää kuuhun, voimme lennättää ihmisiä turvallisesti Ruotsiinkin sen sijaan, että jättäisimme heidät kuolemaan.

RefugeeAirin mukaan 200 matkustajan tilauslento maksaa 50 000 euroa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.