Ruotsalaisfestivaalilla kymmeniä ilmoituksia ahdistelusta – nuorin uhreista 12-vuotias

Ruotsissa Karlstadissa järjestetyltä Putte i Parken-festivaalilta on tehty jo noin 40 ilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta, kertoo Expressen.

Lauantaiyönä poliisin tietoon tuli 24 uutta tapausta.

– Näissä on sama kuvio kuin ennenkin. Nuoret pojat piirittävät nuoret tytöt ja käpälöivät heitä, Värmlannin poliisia edustava Per-Arne Eriksson kommentoi Expressenille.

Perjantaina poliisille tehtiin 16 ilmoitusta ahdistelutapauksista, nuorin uhriksi joutuneista oli 12-vuotias.

– Tyttöjen kuvailun mukaan noin 7-8 nuoren miehen ryhmä ympäröi heidät. He tulevat lähelle ja kähmivät pakaroita, rintoja ja tunkevat käsiä vaatteiden alle, Eriksson kuvaili aiemmin.

Yksi ahdistelun kohteeksi joutuneista oli 17-vuotias Alexandra Larsson. Kun tyttö oli seurannut lavalla menossa ollutta konserttia, joku oli tunkenut sormet tytön jalkoväliin.

– Tunsin, kun joku työnsi kätensä takaapäin haaroihini. Onneksi minulla oli farkut jalassa, mutta ajattelin ”Herranjumala, mitä tapahtuu?”

Lauantaina poliisi lisäsi läsnäoloaan festivaalialueella. Sunnuntaiyöksi alueelle aiotaan laittaa partioimaan siviiliasuisia poliiseja.

Perjantaisesta ahdistelusta epäiltynä otettiin kiinni kaksi teinipoikaa. Poliisin mukaan pojat olivat alaikäisiä turvapaikanhakijoita, jotka ovat saapuneen Ruotsiin yksin.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.