Ruotsalaista liikemiestä epäillään poikkeuksellisesta seksirikoksesta – 13-vuotias thaimaalaistyttö tuli raskaaksi

Ruotsalaismiestä vastaan on nostettu syyte poikkeuksellisesta lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta Thaimaassa. Asiasta uutisoi Aftonbladet

34-vuotiaan ruotsalaisen liikemiehen epäillään käyttäneen nuorta thaimaalaistyttöä seksuaalisesti hyväkseen useita vuosia. Mies saattoi syytteen mukaan tytön raskaaksi vuoden päästä siitä, kun he olivat tavanneet. Uhri synnytti tyttölapsen 14-vuotiaana.

Syyte on nostettu Norjassa, jossa mies asuu. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan poliisi selvitti DNA-testin avulla miehen olevan lapsen isä. Mies kiistää rikoksen.

Pidätettiin huumekaupan takia – paljastui seksirikolliseksi

34-vuotias ruotsalaismies pidätettiin Oslossa huumekaupan takia kaksi vuotta sitten. Poliisi löysi tuolloin kotietsinnän yhteydessä pornografisia valokuvia ja filmejä. Mies oli kuvannut niissä muun muassa raskaaksi saattamaansa tyttöä.

Syytteen mukaan mies tapasi thaimaalaistytön Koh Samuilla baarissa vuonna 2008, kun hän oli lomailemassa suositulla turistisaarella.

NRK:n mukaan juuri peruskoulun päättänyt tyttö oli tuolloin 13-vuotias.

Köyhästä perheestä lähtöisin ollut ja englantia taitamaton tyttö oli aloittanut työt baarissa heti koulun jälkeen. Työ koostui tanssista ja prostituutiosta.

Ruotsalainen oli hänen ensimmäinen asiakkaansa.

Mies maksoi tytöstä 70 kruunua päivässä

Tyttö kertoi myöhemmin poliisille, että ruotsalaismies maksoi hänestä noin 70 kruunua päivässä. Mies antoi rahat baarin henkilökunnalle ja otti tytön mukaansa muihin lomakohteisiin. Hän käytti tyttöä hyväkseen asumissaan hotelleissa.

– Tytöllä ja hänen perheellään ei ollut rahaa, ja tyttö oli periaatteessa pakotettu seksityöläiseksi, tytön norjalainen oikeusavustaja Halldis Winje toteaa NRK:n haastattelussa.

Miestä epäilty seksuaalirikoksesta ennenkin

Samaa ruotsalaismiestä on epäilty lapsipornosta ennenkin.

Poliisi löysi neljä vuotta sitten miehen hallusta 214 kuvaa ja 82 videota, jotka sisälsivät lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Silloin poliisi ei kuitenkaan pystynyt todistamaan kuvien kuuluvan juuri kyseiselle miehelle.

Oikeudenkäynti miestä vastaan alkaa syksyllä. Häntä uhkaa kymmenen vuoden vankeustuomio.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.