Ruotsi jatkaa kiisteltyjä henkilöllisyystarkastuksia Tanskan rajalla – pääministeri vetoaa maan turvallisuuden varmistamiseen

Ruotsi jatkaa kiisteltyjä henkilöllisyystarkastuksia busseissa, junissa ja laivoissa kolmella kuukaudella. Ruotsi on velvoittanut maahan liikennöivät yhtiöt tekemään henkilöllisyystarkastuksia Tanskan puolella ennen maahan saapumista.

Tarkastukset ovat turhauttaneet rajaseudun asukkaita, joista moni kulkee päivittäin naapurimaahan töihin. 

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven puolusti hallituksen päätöstä tiedotustilaisuudessa. 

– Meidän täytyy ottaa huomioon maamme turvallisuus, Löfven sanoi. 

Tanskan pääministeri Lars Lökke Rasmussen sanoo, että hän ymmärtää päätöksen. Hän kuitenkin sanoo myös, että työmatkalaisten kulkemisen helpottamiseksi on käyty keskusteluja.

Tarkastusten oli määrä päättyä perjantaina

Tällä hetkellä rajan yli Ruotsiin matkustavat joutuvat kahteen tarkastukseen. Ensin Tanskan puolella tehtyyn henkilöllisyystarkastukseen ja sen jälkeen vielä Ruotsin puolella tehtävään viranomaistarkastukseen. 

Henkilöllisyystarkastusten määräaika oli loppumassa perjantaina.  

Schengen-sääntöjen mukaan valtiot voivat ottaa tarkastukset käyttöön pakolaiskriisin kaltaisissa poikkeustilanteissa. 

Euroopan komissio antoi viime viikolla vihreää valoa myös rajatarkastusten jatkamisesta kolmella kuukaudella, mutta Ruotsin hallitus ei ole vielä ottanut siihen kantaa. Komission linjaus vaatii myös hyväksynnän EU-mailta ennen kuin se voi tulla voimaan. Määräaikaiset viranomaistarkastukset ovat päättymässä 11. päivä marraskuuta. 

Ruotsi on tehnyt tarkastuksia Tanskaan johtavan Juutinrauman sillan raja-asemalla sekä satamissaan.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.