Ruotsi Suomen linjoille - ryhtyy tiedottamaan alueloukkauksista

Ruotsi ryhtyy julkistamaan tiedot kaikista alueloukkauksista, kertoo puolustusministeri Peter Hultqvist Dagens Nyheter -lehdelle.

Ministerin mukaan Ruotsi haluaa soveltaa käytäntöä itänaapurissa.  

– Tavoitteemme on seurata Suomea ja lisätä avoimuutta, jotta ihmiset saavat tietää mitä tapahtuu. Tämä on tärkeää, kun otetaan huomioon lisääntynyt harjoitustoiminta ja sotilaallinen aktiivisuus Itämerellä ja lähialueellamme, Hultqvist perusteli.   

Aiemmin tiedot alueloukkauksista ovat olleet Ruotsissa salaisia. Nyt puolustusvoimat velvoitetaan kertomaan niistä pikaisesti sekä hallitukselle että ennen pitkää suoraan myös omalla kotisivullaan.  

Julkisuuteen on tarkoitus kertoa myös vahvistamattomista alueloukkauksista sekä muista poikkeuksellisista tapahtumista, kuten esimerkiksi sotilas- ja siviilikoneen törmäysvaarasta

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.