Ruotsidemokraattien kannatus kasvaa kohisten

Ruotsidemokraattien kannatus on noussut 20 prosenttiin, kertoo Ruotsin tilastokeskuksen mittaus.

Toukokuussa tehdyssä edellisessä kyselyssä puoleen kannatus oli vielä alle 15 prosenttia.  

Eroa toiseksi suurimpaan puolueeseen kokoomukseen on enää vajaat neljä prosenttiyksikköä. Suurin puolue on sosiaalidemokraatit vajaan 28 prosentin kannatuksella.  

Kyselyyn haastateltiin 9 000:ää ruotsalaista marraskuun aikana.

Ruotsidemokraattien kannatus on selvästi suurempaa miesten kuin naisten parissa. Muissa puolueissa ei näy yhtä suurta eroa kannattajakunnassa sukupuolten välillä.  

Hallituspuolueiden sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen yhteenlaskettu kannatus on vajaat 34 prosenttia. Kun mukaan lasketaan vasemmistopuolue, saa punavihreä blokki täsmälleen saman 39 prosentin kannatuksen kuin neljän puolueen porvariallianssi.  

Blokkien välimaastoon jääneet ruotsidemokraatit tuplasivat kannatuksensa viime vuoden vaaleissa. Vaalien jälkeen puolueen kannatus on noussut vielä seitsemän prosenttiyksikköä.

"Mahdollisuus nousta suurimmaksi puolueeksi"  

Kannatuksen nousu yllätti jopa puoluesihteeri Richard Jomshofin. Puolen vuoden takaiseen edelliseen kyselyyn verrattuna kannatus loikkasi yli viisi prosenttiyksikköä.

– Luulen, että meillä on mahdollisuus nousta Ruotsin suurimmaksi puolueeksi, Jomshof hehkutti.

– Tämä on selvä merkki kokoomukselle ja muille puolueille, että niiden pitää tulla esiin ja kertoa selkeästi, miten pakolaistilanne hoidetaan, kommentoi kokoomuksen puoluesihteeri Tomas Tobé.

Valtiotieteilijä Tommy Möllerin mukaan ruotsidemokraattien eteneminen ei ole yllättävää pakolaiskriisin ja terroriuhkien sävyttämän syksyn jälkeen. Puolue ei myöskään näytä menettäneen kannatustaan sen jälkeen, kun Ruotsin muut puolueet ovat tiukentaneet maahanmuuttokantojaan.

– Tämä osoittaa, että ruotsidemokraateilla on yhä tuulta purjeissaan, Möller sanoo.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.