Ruotsin ammuskelu: Sukuriita puhkesi joukkotappeluksi

Ruotsin Norrköpingissä kahden ihmisen kuolemaan ja kuuden haavoittumiseen johtaneen ammuskelun ja joukkotappelun syynä olivat ilmeisesti sukuriidat ja huoltajuuskiista, kertovat ruotsalaiset tiedotusvälineet.

Ruotsin television SVT:n mukaan tapahtumat alkoivat eilen illalla Syyrian ortodoksisesta kirkosta Hagebyn kaupunginosassa, jonne sukujen jäsenet olivat saapuneet selvitelläkseen välejään. Keskusteluista ei kuitenkaan tullut mitään, vaan tilanne kärjistyi kirkon ulkopuolella yhteenotoksi.

Silminnäkijöiden mukaan joukkotappeluun osallistui kymmeniä ihmisiä, joilla oli mukanaan käsiaseita, puukkoja ja nyrkkirautoja. Poliisin mukaan surmansa sai kaksi nelikymppistä miestä. Haavoittuneet ovat 25-40-vuotiaita. Heistä neljän tila oli tiistaina vakava. Poliisin mukaan on mahdollista, että kaikki vammoja saaneet eivät ole vielä hakeutuneet sairaalaan.

Poliisi on ottanut kiinni viisi ihmistä surmista epäiltyinä. 

"Tämä on pirullista" 

Lehtitietojen mukaan sukujen välillä puhkesi riitaa jo pääsiäissunnuntaina samaisella paikalla. Tätä kiistaa yritettiin maanantaina ratkoa.

Lois Gabriel, 42, kertoi Expressenille olevansa sukua kuolleille miehille, jotka olivat veljeksiä.

– Tämä on katastrofi. Eilen (sunnuntaina) oli pientä riitaa, mutta kukaan ei osannut arvata, että tästä tulisi näin suuri juttu. Tämä on pirullista: jos joku lyö veljeäni, saatan lyödä takaisin. Mutta en minä ampumaan rupea. Tästä yhteenotosta tuli aivan liian suuri juttu, Gabriel sanoi.

Aftonbladetin haastatteleman nimettömän tutkintalähteen mukaan hyökkääjät tiesivät tarkoin, keiden kimppuun halusivat käydä.

– Useat ihmiset saivat ampumahaavoja ja heitä myös puukotettiin. Teot vaikuttavat hyvin organisoiduilta, lähde päätteli.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.