Ruotsin poliisi pidätti kaksi 13-vuotiasta epäiltynä murhasta

Kaksi 13-vuotiasta poikaa on pidätetty epäiltynä 65-vuotiaan miehen murhasta maatilalla Ruotsissa.

– On erittäin harvinaista, että näin nuoria ihmisiä epäillään näin vakavasta rikoksesta, Cecilia Bergsten poliisista sanoo.

Miehen sukulainen löysi tämän kuolleena maatilaltaan tiistaina. Poliisilla ei ole vielä selvillä kuolinsyytä.

Todistajat ja esineet, jotka yhdistävät pojat maatilaan, johdattivat poliisin nuorten jäljille. Pojat vangittiin tiistai-iltana ja heidät vietiin kuulusteltavaksi.

Molemmat pojat olivat tapahtuman aikaan karkuteillä lastenkodista Varbergista.

Poliisiraportin mukaan poikia on kuulusteltu, mutta mitään yksityiskohtia rikokseen liittyen ei tulla vielä paljastamaan.

Paikallisen uutissivuston mukaan pojat eivät ole veljeksiä. Ruotsissa alle 15-vuotiasta ei voida syyttää rikoksesta, eikä viedä oikeuteen. Tämän sijaan heidät sijoitetaan sosiaalityöntekijöiden hoiviin.

Poliisi ei myöskään saa pitää alle 15-vuotiaita kiinniotettuina, mutta saa kuulustella heitä osana tutkintaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.