Video: Ruotsin poliisi rajatarkastuksista: "Emme tarkasta kaikkia"

Ruotsin viranomaiset ovat selventäneet, mitä rajatarkastukset maan eteläosissa tarkoittavat käytännössä. Rajatarkastuksia aiotaan tehdä valikoidusti, eikä kaikkia rajat ylittäviä tarkasteta. 

– Emme tule kontrolloimaan kaikkia, jotka tulevat Ruotsiin, sanoo Patrik Engström Ruotsin rajapoliisista. 

Ruotsin viranomaiset ovat tiedottaneet eilisestä lähtien, että Tanskan ja Ruotsin välillä matkustavien on hyvä pitää henkilöllisyystodistusta mukana. Tähänkin tietoon tuli tänään tarkennuksia.

– Pohjoismaiden kansalaisten ei tarvitse kantaa passia mukanaan, mutta jollakin tavalla on pystyttävä todistamaan, että on Pohjoismaiden kansalainen. Tähän käy esimerkiksi ajokortti, selventää Engström.

Poliisin tiedotustilaisuus päättyi juuri. Tilaisuudessa kerrottiin myös, että alueelliset poliisit maan länsi- ja eteläosissa saavat vahvistusta toimintaansa maanantaina. 


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.