Ruotsin puolustusvoimat valehteli valokuvan paikan

Ruotsin puolustusvoimat antoi vääriä tietoja paikasta, jossa epäselvä kuva mahdollisesta sukellusveneestä on otettu.

Puolustusvoimien viestintäpäällikkö Philip Simon sanoo puolustusvoimien valehdelleen paikasta, jotta ei olisi autettu "vierasta valtiota".

– Meidän olisi pitänyt kertoa tästä selvemmin, Simon sanoi Ruotsin yleisradioyhtiölle SVT:lle.

SVT tutki kuvaa maanantaina ja tuli siihen tulokseen, että Jungfrufjärdenin havainto tehtiin toisessa paikassa, kuin mitä puolustusvoimat sunnuntain tiedotustilaisuudessa esitti.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.