Ruotsissa ammuttiin kuoliaaksi 20-vuotias todistaja oikeudenkäynnin aattona

Ruotsin Norrköpingissä on ammuttu kuoliaaksi 20-vuotias mies, jonka piti todistaa tänään keskiviikkona oikeudessa, kertoo Dagens Nyheter.

Tapaus sattui tiistaina iltapäivällä Hagebyn alueella parkkipaikalla. Paikalle ajoi autoja ja hetkeä myöhemmin kuultiin useita laukauksia. Poliisi hälytettiin paikalle, josta löytyi haavoittuneena 20-vuotias ja 34-vuotias mies. Nuorempi kuoli myöhemmin vammoihinsa, mutta vanhempi on sairaalahoidossa.

Tapausta tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä.

Pääsyyttäjä Torsten Angervåg sanoo lehdelle, että on vakuuttunut motiivina olevan halu vaientaa todistaja. Vainajan piti todistaa 29-vuotiaan rikollisjengiläisen murhayritysjutussa. Uhri yritettiin murhata jo viime syksynä, ja hänen piti nyt olla todistajana kyseisessä jutussa.

Kyseessä on Helvetin enkeleitä tukeva Red & White Crew.

– Nämä ovat pahimpia ja törkeimpiä ihmisiä, joihin olen koskaan törmännyt 25 vuoden aikana syyttäjänä. Ihmisen ei pitäisi olla mahdollista välttää oikeudenkäyntiä teloittamalla todistaja enkä aio luopua jutusta, syyttäjä sanoo lehdelle.

Myös haavoittunut 34-vuotiasta mies on yritetty murhata aiemmin. Tämänkin teon epäillään liittyvän Helvetin enkeleihin.

Eilisestä teosta epäiltyjä tekijöitä on jahdattu Ruotsissa laajassa operaatiossa, mutta toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.