Ruotsissa haluttaisiin laskea alkoholiveroa

Ruotsin alkoholimonopolin Systembolagetin johtaja Anitra Steen haluaisi keventää maan alkoholiverotusta. Hän haluaa vastata kovenevaan kilpailuun halvemmilla hinnoilla. Steen katsoo, että alkoholin verotusta pitäisi keventää jotta Systembolagetin olemassaolo voitaisiin perustella myös tulevaisuudessa.

Kansalaisten luottamus on elintärkeää, kun monopoli kohtaa kasvavia paineita erityisesti lisääntyvän yksityistuonnin myötä, sanoo Steen sanomalehti Dagens Nyheterin haastattelussa. Systembolagetin päällimmäisenä ongelmana on Ruotsin tuleva mukautuminen EU:n alkoholin maahantuontisääntöihin.

Viimeistään neljän vuoden päästä ruotsalaiset voivat tuoda toisesta EU-maasta mukanaan 110 litraa olutta, 90 litraa viiniä ja kymmenen litraa väkevämpää alkoholia. Steen pelkää yleisen mielipiteen muuttuvan kielteiseksi Systembolagetia kohtaan, mikäli yritys ei sopeudu tilanteeseen.

-Meille on ratkaisevaa, missä suhteessa valtio on valmis sopeuttamaan alkoholiverot uusiin sääntöihin. Pahin ajateltavissa oleva vaihtoehto on, että tuontikiintiöt kasvavat ja samaan aikaan alkoholiverot pysyvät samoina, sanoo Steen. Hän uskoo, että verojenalennus tulee tarpeelliseksi, vaikka hallitus ei vielä ole ottanut kantaa muuttuvien sääntöjen seurauksiin:
-Muuten koko veroperusta murenee, kun ihmiset voivat matkustaa ulkomaille ja tuoda kotiin koko vuoden varaston.

Valtiovarainministeri Bosse Ringholm on myöntänyt, että Ruotsin täytyy tarkastaa joka tapauksessa oluen ja viinin verotusta. Ringholm ilmoitti kannastaan EU:n huippukokouksessa Lissabonissa runsas viikko sitten, kun EU:n verokomissaari Frits Bolkestien arvosteli sitä, että ruotsalainen verotus suosii olutta viinin kustannuksella.
(STT-TT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.