Ruotsissa kovista tuulista annettiin myrskyvaroitus

Ruotsissa maan ilmatieteenlaitos on antanut myrskyvaroituksen täksi päiväksi. Myrskyvaroitus nostettiin tasolle kaksi ja tuuli on puhaltanut kovaa aamusta saakka, kertoo ruotsalaislehti Aftonbladet.

– Tuuli puhaltaa todella kovaa niin maalla kuin merellä, varoittaa meteorologi Charlotta Eriksson lehdessä.

Eniten tulee Etelä-Ruotsissa Skånessa, Hallandissa ja Kalmarissa. Tuulenpuuskat yltävät jopa 30 metriin sekunnissa. Varoitus myrskytuulista alueella annettiin jo eilen.

Myös Juutinrauman sillalle on annettu alennettu nopeusrajoitus tuulten takia. Sillalla nopeus alennettiin 70 km/h.

Myrskyn aikana myös lämpötilat tippuvat. Ruotsiin on luvattu lämpöasteita nollan tienoille tai hiukan sen alle. Tämä voi johtaa teiden jäätymiseen ja autoilijoita muistutetaan varovaisuudesta, lehdessä kirjoitetaan.

Myös Suomessa on tuullut kovaa viime päivinä. Tuulenpuuskat ovat aiheuttaneet paikallisia tuulivahinkoja ja tuulten ennustetaan jatkuvan Suomessakin kovana.

Eilen Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr kertoi, että Suomessa on tänään illalla länsiosassa taas luvassa navakkaa tuulta. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.