Ruotsissa kummastellaan vaalitulosta: Mitä tämä oikein tarkoittaa?

Ruotsissa on ehditty nukkua yksi yö eilisten vaalien jälkeen. Vaalien voitto meni oppositiossa olleille punavihreille.

Nykyisen hallituksen muodostava porvariliittouma oli vaalien häviäjä. Suurin yllätys oli maahanmuuttovastaisten Ruotsidemokraattien vaalimenestys.

Toimittaja Rita Strömmer kertoo MTV Uutislivessä, että vaalien tulos on herättänyt ruotsalaisissa kahdentyyppisiä mielipiteitä.


- Ensimmäinen tunnelma täällä oli se, että vaalit ovat nyt olleet ja jotakin tämän suuntaista osattiin odottaakin eikä tämä nyt jokapäiväiseen elämään hirveästi vaikuta. Mutta toinen puoli asiassa oli puolestaan pieni huoli siitä, että mihin suuntaan nyt mennään ja mitä ruotsidemokraattien nousu oikein tarkoittaa, kertoo Strömmer Tukholmasta.

Strömmerin mukaan Ruotsissa on ymmärretty, että miksi ruotsidemokraatit menestyivät vaaleissa.

-Itseasiassa eräs maahanmuuttaja sanoi tulkitsevansa tulosta sillä tavalla, että kun ruotsalaisilla nuorilla on esimerkiksi työttömyyttä, niin ruotsidemokraatit ovat sitten se vaihtoehto heille.

Ruotsidemokraattien suosion kasvua on selitetty muun muassa sillä, että jo edellisvaaleissa ruotsidemokraatit saivat kannatusta, jonka jälkeen heillä on ollut mahdollisuus kehittää toimiva puolueorganisaatio.

-Mutta edelleen vaietaan eikä kukaan ei halua tehdä ruotsidemokraattien kanssa minkäänlaista yhteistyötä. Ruotsidemokraatit ovat itse ilmoittaneet, että olisi mukava jos joku ottaisi joskus kontaktia, kertoo Strömmer

Sosiaalidemokraattien puheenjohtajasta Stefan Löfvenistä tulee uusi pääministeri ja hän on ilmoittanut, ettei tee yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa. Strömmer toteaa, että hallitusneuvotteluista onkin odotettavissa haastavat.

-Mutta kyllä tässä ruotsidemokraateilla nyt on aikamoinen valta käsissään, että miten he äänestävät. Sehän voi tarkoittaa sitä, että budjettiehdotus menee nurin ja pääministeriä ei saada valittua. Pahin näkymä tietysti on se, että tulee uudet vaalit, pohtii Strömmer.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.