Ruotsissa nauretaan suomalaisille: "Sota? Soita Suomeen!"

Maabrändiryhmän eilen julkistettu raportti on herättänyt huomiota myös länsinaapurissamme Ruotsissa.

Ruotsalaiset eivät kuitenkaan näytä ottavan tosissaan maabrändiä pohtineen työryhmän tuloksia, joiden mukaan Suomesta halutaan tehdä kansainvälisten konfliktien ratkaisija. Muun muassa sanomalehdet Aftonbladet ja Dagens Nyheter naureskelevat verkkosivuillaan suomalaisten suunnitelmille.

- "Sota? Soita Suomeen! Itänaapurimme ratkaisee kaiken", otsikoi Aftonbladet uutisensa. Samoilla linjoilla on myös Dagens Nyheterin otsikko: "Suomi ratkaisee maailman ongelmat".

Aftonbladetin verkkosivuilla voi osallistua myös kyselyyn siitä, onko Suomi todella maailman paras maa. Tällä hetkellä vastaajista noin 35 prosenttia on äänestänyt "kyllä", mutta yli kaksi kolmasosaa on tyrmännyt väitteen. Kyselyyn on osallistunut jo liki 36 000 ihmistä.

Jorma Ollilan johtaman brändityöryhmän mukaan Suomen tulisi pyrkiä asemaan, jossa se voisi toimia maailman konfliktien ratkaisijana vuoteen 2030 mennessä. Työryhmä esittää myös, että Suomessa tulisi järjestää vuosittain Ahtisaari-päivät uuteen tehtävään liittyen.

Ulkoministeri Alexander Stubbin vuonna 2008 asettaman maabrändiryhmän tehtävänä on ollut luoda strategia, joka saa maailman kääntymään Suomen puoleen entistä useammin ja tehokkaammin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.