Ruotsissa on korjailtu myrskytuhoja

Ruotsissa on korjattu viimeöisen Emil-myrskyn jälkiä. Enimmillään noin 25 000 kotia oli ilman sähköä, ja katkosten odotetaan jatkuvan paikoitellen huomiseen saakka.

Sähköt olivat poikki lähinnä Etelä- ja Länsi-Ruotsissa, jossa rajut tuulet kaatoivat puita ja repivät talojen kattoja.

Myrsky aiheutti häiriöitä myös liikenteessä. Lauttavuoroja jouduttiin perumaan, siltoja suljettiin ja junaliikenne pysäytettiin useilla rataosuuksilla maan etelä- ja länsiosissa. Jönköpingin läänissä kaksi ihmistä loukkaantui lievästi auton törmättyä kaatuneeseen puuhun.

Iltapäivään mennessä tuulivaroitukset poistettiin, mutta paikoitellen annettiin vielä varoituksia kohonneista vedenpinnoista.

Tanskassa Pohjois-Jyllannissa Emil-myrskyn mitattiin puhaltaneen jopa yli 31 metriä sekunnissa. Rajumpaa tuulta ei ole mitattu Tanskassa sitten vuoden 2005.

(MTV3 - STT - TT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.