Ruotsissa poltettu lukuisia autoja – rangaistuksia aiotaan koventaa

Ruotsin hallitus aikoo koventaa rangaistuksia vahingonteosta, kertoi Ruotsin oikeus- ja maahanmuuttoministeri Morgan Johansson keskiviikkona.

Taustalla ovat lukuisat autopalot Ruotsissa. Malmössä autoja oli palanut keskiviikkoon mennessä yhdeksän yötä putkeen. Tiistain vastaisena yönä Malmössä paloi 13 autoa, ja heinäkuun alusta lähtien niitä on sytytetty tuleen yli 70. Autoja on poltettu myös Norrköpingissä ja Lundissa. 

Kaiken kaikkiaan autopalojen määrä Malmössä on kuitenkin vähentynyt vuodesta 2009, osoittavat poliisin tilastot.

Hallitus suunnittelee jopa oikeuskäsittelyn nopeuttamista autonpolttajien tuomitsemiseksi. Pääministeri Stefan Löfven on myös luvannut lisätä poliisien määrää.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.