Sääilmiö, joka voi vaikuttaa jopa kullan hintaan

El Nino -ilmiön ennustetaan sekoittavan maailman sääilmiöitä tänä vuonna, kertovat kansainväliset ilmastotutkijat.   

Noin viiden vuoden välein toistuvan ilmiön pelätään muun muassa vaikuttavan maatalouteen ja kalastukseen

Intian uskotaan olevan ensimmäinen, joka tulee kärsimään mahdollisesta El Ninosta. Ilmiön ennustetaan vähentävän maataloudelle tärkeitä monsuunisateita ja näin pienentävän satomääriä, kirjoittaa sanomalehti Guardian.   

Intian maatalous on hyvin riippuvainen sademääristä, sillä kaksi kolmasosaa viljelymaasta saa kasteluvetensä ainoastaan sateista. Sen vuoksi jo viiden prosentin pudotuksella monsuunisateen määrässä olisi suuri vaikutus viljelyksiin.  

Sateet Perun aavikolla kertovat El Ninon tulosta 

-Pintalämpötilan nouseminen itäisellä Tyynellämerellä on merkki El Ninon kehittymisestä.  

-Tutkijat seuraavat myös sademääriä ja tuulen suunnan muutoksia.  

-Ensimmäisiä kaukovaikutuksia ovat esimerkiksi sateet Perun aavikolla sekä Intian monsuunikauden myöhäisempi alkaminen.  

-El Ninon katsotaan virallisesti alkaneen, kun trooppisen Tyynenmeren lämpötila nousee 0,5 astetta celsiusta yli pitkän ajan keskiarvon.  

-Tyypillisesti El Nino -ilmiö kehittyy huhti-kesäkuun aikana ja on vahvimmillaan joulu-helmikuussa.  

Tuoreen tutkimuksen mukaan El Nino vähentää eri puolilla maailmaa maissin, riisin ja vehnän tuotantoa. Kahdeksan yliopiston ja tutkimuslaitoksen tekemä tutkimus arvioi, että soijapavun sato puolestaan kasvaisi.  

Järisyttää myös taloutta

Intian maatalouden ongelmien pelätään vaikuttavan jopa kullan markkinahintaan, sillä intialaiset ovat perinteisesti olleet ahkeria kullanostajia. Kun maataloudesta saatu tulo vähenee, laskee myös kullanmyynti, kirjoittaa Financial Times. Ennusteiden mukaan metallin arvo laskee edelleen, kun huonosta sadosta kärsineet maanviljelijät joutuvat myymään kultavarantojaan.  

El Nino vaikuttaa meren lämpötilaan alueilla, joissa kalastus on tärkeä elinkeino. Esimerkiksi Perun lounaisrannikolla meriveden lämpeäminen karkottaa anjoviksen, joka on tärkeä tuote maan taloudelle.  

Yhdysvaltojen kansallisen meri- ja ilmakehäorganisaation NOAA:n mukaan El Nino tulee todennäköisimmin näkymään kuivuutena Indonesiassa ja Etelä-Amerikan pohjoisosissa sekä tavallista runsaampina sateina Yhdysvaltojen eteläosissa, päiväntasaajan alueella Afrikassa ja Etelä-Amerikan kaakkoisosassa. Se tuonee myrskyjä Yhdysvaltoihin sekä trooppiselle Tyynellemerelle.  

Ei suoria vaikutuksia Suomeen  

El Ninon kehittyminen Tyynellämerellä ei vielä näy merkittävästi Suomessa, sanoo Ilmatieteen laitoksen klimatologian asiantuntija Heikki Tuomenvirta.  

– El Ninon vaikutukset tulevat Eurooppaan niin monen mutkan kautta, että on hankala sanoa, mikä johtuu juuri El Ninosta ja mikä esimerkiksi Atlantilla tapahtuvista sääilmiöistä. Kyllähän se tietynlaisen sysäyksen antaa ilmakehään ja sitä kautta vaikuttaa koko maailman säähän.  

Tuomenvirran mukaan on kuitenkin mielenkiintoista seurata, millaisia vaikutuksia El Ninolla olisi Euroopan pitkäaikaisiin ennusteisiin.  

– Mittaukset veden pintalämpötilasta Tyynellämerellä vaikuttavat siltä, että El Nino olisi muodostumassa kesän aikana, mutta siltikään ei ole varmaa tuleeko se, Tuomenvirta sanoo.  

Edellinen voimakas El Nino oli vuosina 1997-1998, jolloin se aiheutti rankkasateita Etelä- ja Pohjois-Amerikan länsirannikolla sekä tornadoja Yhdysvalloissa. Samaan aikaan Kaakkois-Aasiaa ja Australiaa kiusasi epätavallinen kuivuus. Ilmiön syy ei ole tutkijoiden tiedossa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.