Saksa harkitsee sissien lunnasvaatimuksia

Joukko saksalaisia poliitikkoja on sanonut viikonvaihteen aikana, että muslimisissien vaatimien lunnaiden maksamista olisi harkittava. Sissit sanoivat eilen voivansa harkita viiden länsimaalaisen naisvangin vapauttamista, jos heille maksetaan 4,7 miljoonan dollarin n. 29 miljoonan markan lunnaat.

-Yleensähän noudatetaan vanhaa periaatetta, jonka mukaan kiristäjille ei saa antaa periksi. Tässä erityisessä tapauksessa ei kuitenkaan pitäisi piilottautua tämän periaatteen taakse, sanoi Vapaiden demokraattien kansanedustaja Max Stadler tänään Welt am Sonntag -lehdessä. Myös useat muut lehden haastattelemat parlamentaarikot katsoivat, että lunnaiden maksamista olisi tässä tapauksessa harkittava.

Panttivankien joukossa on saksalaisperheen jäseniä, joista varsinkin perheen äiti, Renate Wallert, on ollut pitkään huonossa kunnossa. Panttivankien joukossa on myös kaksi suomalaismiestä.

Lääkärit huolissaan vangeista

Lääkärit ovat huolissaan vangeista

Lääkärit ovat enenevässä määrin huolissaan Abu Sayyaf -muslimisissiryhmän sieppaamien 21 ulkomaisen panttivangin voinnista. Jolon maakunnan terveysviranomainen Nelsa Amin vaati tänään hallitukselta pikaisia toimenpiteitä, jotta alkeellisissa oloissa oleville panttivangeille saataisiin ruokaa ja lääkkeitä.

-Olen syvästi huolissani eurooppalaisten panttivankien voinnista, kertoi Amin.
-On kulunut kolme viikkoa siitä, kun panttivangit ovat saaneet lääkärinhoitoa, hän jatkoi. Viimeksi panttivankien luona vieraillut vapaaehtoinen lääkäriryhmä löysi ainoastaan aasialaiset panttivangit Abu Sayyaf -ryhmän pääleiristä, sillä panttivangit on eroteltu kahteen ryhmään Filippiinien armeijan hyökkäyksen varalta.

Aventajado optimistinen


Filippiinien pääneuvottelija Roberto Aventajado oli kuitenkin "hyvin optimistinen" panttivankikriisin pikaisen

Aventajado ei vielä jokin aika sitten uskonut pikaratkaisuun

päättymisen suhteen. Aventajadon mukaan Abu Sayyaf -ryhmän panttivankeina olleiden viiden filippiiniläislapsen vapauttaminen lauantaina oli hyvä merkki. Aventajado myönsi kuitenkin, että mitään päivämääriä ei ole asetettu neuvottelujen jatkamiseksi. Kolme filippiiniläistä, muun muassa kaksi eilen vapautettujen koululaisten opettajaa, on yhä vankina viidakossa ulkomaisten siepattujen lisäksi.


(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.