Saksalaistenkin pinna kiristyy – "On ehdottoman väärin sanoa, että kaikki voivat tulla"

Ahmad al-Dalilta, 24, lähtee viikon päästä asunto alta. Nuoren saksalaisäidin ja kymmenkuisen vauvan asunnossa alkaa lämpötila nousta.  

– Vauva saa hampaita ja itkee öisin. Hänen äitinsä hermot ovat kireällä. Voin olla heillä kuun loppuun asti.  

Syyriasta paennut al-Dali lounastaa kolmen euron pitsaa lapsiperheiden suosimalla asuinalueella Berliinin Prenzlauer Bergissä. Hän ymmärtää saksalaisia, joiden mitta alkaa täyttyä.  

– Alkuun kadutti, että tulin. Täällä on liikaa väkeä. Mutta toistaiseksi olen viihtynyt hyvin, al-Dali sanoo. Hän on palkattomassa työharjoittelussa graafisen suunnittelun toimistossa.

Tervetulokulttuuristaan tunnetun Saksan ilmapiiri on kiristynyt. Kapina roihahti maanantaina Dresdenissä pidetyssä mielenosoituksessa, jossa eräs oikeistoaktivisti harmitteli keskitysleirien sulkemista. Mediassa nousi poliittinen myrsky.  

Saksaan arvioidaan saapuvan tänä vuonna yli miljoona turvapaikanhakijaa. Kunnat ovat ahtaalla, ja kansalaisten ojentamat kädet eivät riitä.  

Vihreiden äänestäjän mitta täyttyi

Maan hallituksella on kova paine tiukentaa linjaansa. Liittokansleri Angela Merkelin kannatus on kääntynyt laskuun. Myös puoluetoverit arvostelevat häntä liian liberaalista politiikasta.  

– On ehdottoman väärin sanoa, että kaikki voivat tulla, sanoo Prenzlauer Bergissä asuva historian ja saksan kielen opettaja Götz Frömming.  

Frömming sanoo äänestäneensä vihreitä 25 vuotta. Eurokriisin aikana mitta täyttyi, ja hän liittyi populistiseen Vaihtoehto Saksalle -puolueeseen. Tukipaketteja vastustavasta puolueesta on kuoriutunut johtajavaihdoksen jälkeen myös kärkäs pakolaispolitiikan arvostelija. 

Puolueen kannatus on kivunnut noin kahdeksaan prosenttiin. Mediassa ja valtapuolueissa se niputetaan usein yhteen maahanmuuttovastaisen Pegida-liikkeen kanssa.  
Frömming pitää rinnastusta epäoikeudenmukaisena. Hän tuomitsee Pegida-liikkeestä nousseen keskitysleiri-lausunnon "ehdottomasti".  

– Vastustamme väärää politiikkaa. Emme ole ihmisiä vastaan, Frömming sanoo kuppilassa kotinsa lähellä.  

Frömming on itsekin vienyt pakolaisille perustarpeita kuten vaatteita ja shampoota. Hänen mielestään tulijoiden määrää on kuitenkin pikaisesti rajoitettava. Keinot ovat oikeistolle tyypillisiä: tiukempia rajatarkastuksia ja sosiaalietujen leikkauksia.  

"Äärioikeisto eristettävä"  

Voimistuva pakolaiskritiikki on nostattanut myös vahvan vastamielenosoitusten aallon. Yksi mielenosoittajista on Johann Wiede, joka toimii vapaaehtoisena pakolaisten perustamassa protestiliikkeessä Berliinin Kreuzbergissa.  

Wieden mielestä valtapuolueet myötäilevät populisteja ja ottavat kannatuspaon pelossa isoja harppauksia oikealle. Hän puhuu äärioikeiston eristämisestä ja ”niin sanotusta” hätätilanteesta.  

– Hallitus nojautuu aivan liikaa kansalaisyhteiskunnan apuun.  

Wieden mielestä albaaneilla on oikeus turvapaikkaan siinä missä syyrialaisillakin.   
Damaskoksesta lähtenyt Ahmad al-Dali varoo ottamasta osaa saksalaisten väittelyyn.  

– En odota, että kaikki toivottavat minut tervetulleeksi. Se on vähän kuin kämppäkaverin kanssa: joko pidät hänestä tai et.   

Nuori mies luottaa siihen, että uusi asunto löytyy. Hän voi aina mennä Kreuzbergiin, jossa Johann Wiede ja kumppanit välittävät majoitusta. Dali on itsekin työskennellyt siellä vapaaehtoisena.  

– Kokeilen ensin muualta. En halua viedä mahdollisuutta heiltä, jotka tarvitsevat sitä enemmän.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.