Saksa pidätti äärioikeistolaisia muslimienvastaisten iskujen suunnittelusta

Saksan poliisi on pidättänyt neljä ihmistä, joiden epäillään kuuluvan äärioikeistolaiseen terroristiryhmään.

Liittovaltion syyttäjänviraston mukaan ryhmän epäillään suunnitelleen iskuja moskeijoita ja pakolaiskeskuksia vastaan.  

Poliisi on ratsannut neljän pidätetyn ja viiden muun epäillyn kodit. Ratsioissa löytyi aineita, joilla on suuri räjähdysvoima, syyttäjänvirasto kommentoi.  

– Edelleen on tutkinnassa, missä määrin epäillyt olivat jo päättäneet iskujen kohteista ja päivämääristä.  

Pidätettyjen joukossa on 22-vuotias nainen. Miehet ovat iältään 39, 47 ja 56. Kaikki pidätetyt ovat Saksan kansalaisia. Heistä on kerrottu etunimet, jotka viittaavat siihen, että he ovat kantasaksalaisia tai ainakin eurooppalaistaustaisia.  

Pidätettyjen epäillään olleen viime vuoden puolella perustamassa äärioikeistolaista järjestöä, jonka oli määrä jakautua pienempiin ryhmiin iskuja varten.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.