Salainen poliisirekisteri paljastui Ruotsissa: Tuhansien naisten arkaluontoisia tietoja

Tukholman poliisi on kerännyt tuhansien pahoinpitelystä tai uhkailusta ilmoittaneiden naisten tietoja salaiseen rekisteriin, kertoi Ruotsin radio tiistaina.

Rekisteriä on kerätty jo kymmenen vuotta, ja se on täynnä arkaluonteisia tietoja ja poliisin omia arvioita naisista. Se sisältää tietoja muun muassa naisten etnisestä taustasta ja uskonnosta.

Rekisteriä on kerätty jo yli kymmenen vuoden ajan. Rekisteröidyillä naisilla ei itsellään ole ollut tietoa asiasta.

Uppsalan julkisoikeuden tohtorin Ingrid Helmiuksen mukaan rekisteri on laiton.

Ruotsin radion haastattelema poliisipäällikkö taas myöntää rekisterin olemassaolon. Poliisin mukaan rekisterillä on kuitenkin kaikki kunnossa olevat luvat.

Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.