Salakuljetusliiga kiinni suuroperaatiossa – epäillään tuoneen 200 000 ihmistä Sisiliaan

Italialaisviranomaiset ovat pidättäneet Sisiliassa 24 ihmissalakuljetukseen osallistunutta henkilöä, la Repubblica kertoo. Pidätyksiin johtivat kaksi vuotta kestäneet tutkimukset, jotka paljastivat kansainvälisen ihmissalakuljetusverkoston toiminnan.

Italiassa, Afrikassa ja Libyassa toimivan verkoston epäillään tuoneen viime vuosien aikana Sisiliaan jopa 200 000 ihmistä. Organisaatio koostuu enimmäkseen etiopialaisista, eritrealaisista, sudanilaisista ja libyalaisista.

Verkosto huolehti maahanpyrkijöiden matkasta aina alusta loppuun asti. Se muuan muassa auttoi maahantulijoita pakoon vastaanottokeskuksista niin, että nämä pääsivät jatkamaan matkaansa kohti Pohjois-Eurooppaa.

Tutkimusten mukaan lähtijät maksoivat matkansa kolmessa erässä: ensimmäisen kerran aavikon ylittääkseen, toisen kerran päästäkseen veneellä Sisiliaan ja kolmannen kerran matkustaakseen lopulliseen määränpäähänsä Pohjois-Eurooppaan.

Sisiliassa useiden organisaation jäsenten kerrotaan toimineen Euroopan suurimman vastaanottokeskuksen, Cataniassa sijaitsevan Cara di Mineon sisällä. Lisäksi heillä oli yhteistyökumppaneita muun muassa Roomassa ja Milanossa.

“Lastaan veneet liian täyteen”

Organisaation johtajan kerrotaan olevan Tripolissa asuva etiopialaismies. Hänen epäillään muun muassa järjestäneen kaksi vuotta sitten sattuneen merimatkan, jonka seurauksena 366 ihmistä hukkui.

Etsittyjen listalla on myös verkoston toinen Tripolissa asuva johtaja, 34-vuotias eritrealaismies. Tutkimusten aikana kerätyt salakuuntelunauhat paljastavat tämän kutsumanimen olevan “kenraali”.

– Sanovat, että lastaan veneet aina liian täyteen ihmisiä…mutta he haluavat lähteä heti, mies nauraa salakuuntelunauhoilla la Repubblican mukaan.

Nauhat paljastivat myös, että mies suunnitteli avaavansa pankkitilin Dubaissa.

– Tänä vuonna olen tehnyt paljon töitä. Olen saattanut matkaan 7 000-8 000 ihmistä, mies kertoi.

Italian pääministeri Matteo Renzi vaati maanantaina radiohaastattelussa EU:lta tukea ihmissalakuljettajien pysäyttämiseksi. Renzin mukaan ongelmaan on puututtava sen alkulähteillä, Libyassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.