Samankaltainen lentoturma myös 10 vuotta sitten – syy löytyi paineistuksesta

Alppien lentoturmalla on yhtäläisyyksiä myös kymmenen vuotta sitten Kreikassa sattuneen lento-onnettomuuden kanssa.

Kyproslaisen Helios Airwaysin matkustajakone Boeing 737-31S putosi Grammatikoksen vuoristoalueelle 40 kilometrin päähän Ateenasta 14. elokuuta 2005.

Grammatikoksen lentoturmalla on muitakin yhtäläisyyksiä eilen tapahtuneen lentoturman kanssa kuin vuoristoinen seutu.

Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu kertoi tänään, että hänen saamiensa viranomaistietojen mukaan lentokoneen ohjaajat ovat olleet tajuttomana koneen pudotessa. Näin oli myös Helios Airwaysin onnettomuuden tapauksessa.

Koneen paineistusjärjestelmä oli jäänyt manuaalitilaan koneen edellisen huollon yhteydessä eikä asiaa ollut huomattu.

Lentäjät olivat tulkinneet varoitusäänen johtuvan ylikuumenemisesta eivätkä tienneet paineen olleen alenemassa. He eivät ehtineet laittaa happinaamareita.

Koneessa matkustajana ollut stuertti oli saanut päälleen happinaamarin ja yrittänyt ottaa konetta haltuunsa. Hänellä ei ollut kuitenkaan kokemusta konetyypistä.

Lopulta kone putosi, kun sen polttoaine loppui ja moottorit sammuivat.

Helios Airwaysin turmassa kuolivat kaikki koneessa olleet 121 matkustajaa ja miehistön jäsenet.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.