Sankaruus ja naapuriapu ilahduttavat lumen hautaamassa Buffalossa

Yhdysvalloissa paikoin satanut erittäin runsas lumi on aiheuttanut hankaluuksia ja vaaratilanteita, mutta synnyttänyt myös uudenlaista yhteisöllisyyttä ja sankaruutta.

Näin sanoo lumesta eniten kärsineen Buffalon kaupungin pormestari Byron Brown. New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa kaupungissa kaupungin työntekijät uurastavat kellon ympäri saadakseen teitä auki ja ihmisiä hoitoon.

Lunta on satanut paikoin reilusti yli toista metriä ja lisää on luvassa. Viranomaiset varoittivat, että joidenkin rakennusten katot ovat vaarassa sortua lumimassojen alla.   

Lumentulon takia on suljettu moottoriteitä ja peruttu junavuoroja. Ihmisiä kehotettiin pysymään kotona ja välttämään autolla ajamista.  

Poikkeuksellisen kylmän sään arvioidaan jatkuvan viikonloppuun asti.  

Pormestari kertoo CNN:lle, että pelastajat ovat uurastaneet valtavien kinosten takia. Palo- ja poliisiasemia on muutettu väliaikaisiksi hätämajoituksiksi ihmisille, jotka eivät pääse kotiinsa tai hoitoon.

On paloasemilla saatettu jopa lapsia maailmaan. CNN kertoo pariskunnasta, joka ei päässyt lumen takia synnyttämään sairaalaan, vaan joutui jäämään paloasemalle. Onnekas sattuma toi kaksi sairaanhoitajaa paikalle ja lapsi saatiin turvallisesti maailmaan.

Pormestarin mukaan poliisit ovat muiden tehtäviensä lomassa toimineet esimerkiksi erikoisäidinmaidonkorvikkeen kuljettajina vastasyntyneille.

– Buffaloa on kutsuttu naapureiden kaupungiksi. Se on hitsautunut yhteen ja osoittanut todellista yhteisöllisyyttä ja naapurinapua, mikä on ollut hienoa nähdä, New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo iloitsee.

Yhteisöllisyys näkyy myös kevyemmissä asioissa. Amerikkalaisen jalkapallon joukkue The Buffalo Bills on kutsunut kaupunkilaisia apuun, sillä sunnuntaina pelattava ottelu on vaarassa lumen takia.

Stadionin siivoamiseen tarvitaan monta apulaista. Heille maksetaan 10 dollarin tuntipalkkaa sekä liput otteluun.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.