Sarkozy ja kuusi muuta pyrkivät Ranskan oikeiston presidenttiehdokkaaksi

Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy ja kuusi muuta on vahvistettu ehdokkaiksi Ranskan oikeiston presidenttiehdokkaan esivaaleihin. Sarkozyn kovin kilpailija on entinen pääministeri Alain Juppe.  

Todennäköistä on, että oikeiston ehdokas tulee valituksi presidentiksi ensi toukokuussa. Istuva presidentti Francois Hollande on äärimmäisen epäsuosittu ja kansallisen rintaman Marine Le Penin odotetaan häviävän vaalien toisella kierroksella.  

Esivaalit pidetään 20. ja 27. marraskuuta. Myös muut kuin puolueen jäsenet saavat äänestää, kunhan allekirjoittavat oikeiston arvot ja ovat äänioikeutettuja.   

Ranskan suhde islamiin ja muslimeihin nousee todennäköisesti vaaliteemaksi. Sarkozy on ajanut kovaa linjaa. Hän on vaatinut muun muassa burkinikieltoa ja huivin käytön kieltämistä yliopistoissa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.