Satelliitti havaitsi lämpöaallon venäläiskoneen turmapaikan yllä – yhteyttä tutkitaan

Yhdysvaltain satelliitti havaitsi lämpöaallon Siinain niemimaan yllä samaan aikaan, kun venäläinen matkustajakone syöksyi äkillisesti autiomaahan lauantaina, uutisoi uutiskanava CNN.

Yhdysvaltain tiedustelu- ja sotilasviranomaiset analysoivat parhaillaan, satelliittitietoja ja selvittävät, tapahtuiko leimahdus tai lämpöaalto ilmassa vai maassa. 

Tutkijoiden mukaan lämpöaallot voivat johtua useista syistä. Leimahduksen on voinut aiheuttaa muun muassa pommin räjähtäminen, koneen syttyminen tuleen tai toimintahäiriö moottoreissa.

CNN:n haastattelema ilmailuasiantuntija Miles O'Brien sanoo, että lämpöaaltojen määrä on ratkaiseva. Jos niitä havaitaan vain yksi, se voi antaa viitteitä siitä, että kyse olisi koneessa räjähtäneestä pommista.

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan vielä on kutenkin liian varhaista sanoa, onko leimahduksella tai leimahduksilla tekemistä venäläiskoneen maahansyöksyn kanssa.

Siinain niemimaalla on paljon sotilaallista toimintaa. Asiantuntija muistuttavatkin, että leimahduksella ei välttämättä ole mitään tekemistä venäläiskoneen turman kanssa.

Venäläinen Kogalymavia-yhtiön matkustajakone syöksyi maahan Siinan niemimaalla varhain lauantaiaamuna. Kaikki koneessa olleet yli 200 ihmistä saivat surmansa. Onnettomuuden syy on edelleen epäselvä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.