Satiirilehden piirroksessa ennustettiin hyökkäys - ”Meillä on tammikuun loppuun asti aikaa”

Satiirilehti Charlie Hebdon viimeisimmästä numerossa olleessa piirrustuksessa ennustettiin Ranskaan tulevaa iskua.

Tänään lehden toimitukseen tehdyssä iskussa kuollut pilapiirtäjä Charb oli piirtänyt kuvan jihadististä, jonka yllä lukee, että ”Ranskassa ei vieläkään iskuja”. Jihadisti vastaa kuvassa: ” Odottakaa, meillä on tammikuun loppuun asti aikaa esittää hänen toiveensa”.

Ranskassa oleva MTV Uutisten toimittaja Helena Liikanen-Regner kuvailee Charlie Hebdoa vasemmistolaiseksi lehdeksi, joka on tehnyt pilkkaa kaikenlaisesta ääriajattelusta, kuten uskonnollisesta fundamentalismista.

– Lehti on pilapiirroslehti, joilla on Ranskassa pitkät perinteet. Lehti on julkaissut pilapiirroksia muun muassa profeetta Muhammedista useita kertoja, Liikanen-Regner toteaa.

Charlie Hebdon on joutunut iskujen ja uhkausten kohteeksi useasti aiemminkin. Keskiviikon isku on kuitenkin selvästi pahin ja verisin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.