Satoja uskonlahkon jäseniä pidätetty Kiinassa

Kiinassa on pidätetty satoja kielletyn uskonnollisen liikkeen Falun Gongin jäseniä, kertoi Hongkongissa toimiva ihmisoikeusjärjestö. Virallisten tiedotusvälineiden mukaan pidätettyjä on vain muutama kymmenen.

Falun Gong-lahko

Joukkopidätykset nähdään osana Kiinan viranomaisten kampanjaa, jolla halutaan varmistaa kommunistisen kansantasavallan 50-vuotisjuhlien häiriötön sujuminen 1. lokakuuta. Kansan päivälehden mukaan toimet heinäkuussa kielletyn Falun Gongin hajottamiseksi ovat suurelta osin onnistuneet. Liike ja sen Yhdysvalloissa maanpaossa oleva johtaja Li Hongzhi muodostavat kuitenkin vielä uhkan kansakunnan vakaudelle, lehti kirjoitti.
Falung Gongilla on oman ilmoituksen mukaan jopa sata miljoonaa kannattajaa, viranomaisten mukaan oikea luku on lähempänä paria miljoonaa. Liikettä ei voi kutsua perinteisessä mielessä uskonlahkoksi, sen oppi on sekoitus buddhalaisuutta ja taolaisuutta, hengitysharjoituksia ja mietiskelyä.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.