Serbit ja albaanit nahistelevat Kosovossa

Ainakin seitsemän albaania on saanut surmansa ja kymmenet serbit ovat loukkaantuneet jaetussa Mitrovican kaupungissa Kosovossa vuorokauden aikana puhjenneissa levottomuuksissa, ilmoittivat eri lähteet tänään.

Väkivalta alkoi, kun tuntemattomat hyökkääjät surmasivat kaksi albaanimiestä eilisiltana. Pian tämän jälkeen serbien asuttamassa kaupungin pohjoisosassa heitettiin kahvilaan kaksi kranaattia, jolloin yli 20 serbiä loukkaantui. Silminnäkijöiden mukaan joka puolelta kaupunkia kuului räjähdyksiä ja käsiaseiden tulitusta heti hyökkäyksien jälkeen.

KFOR-joukot ja YK:n poliisit yrittivät hyökkäyksien jälkeen pitää osapuolet erossa toisistaan. Kaupunkiin on julistettu ulkonaliikkumiskielto. KFOR-joukot ovat myös sulkeneet serbi- ja albaanikaupunginosia yhdistävät kaksi siltaa. Tänään kaupungissa on edelleen ollut yksittäisiä yhteenottoja.
(STT-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.