Shanghain lentokentällä räjäytettiin kotitekoinen pommi – neljä loukkaantunutta

Neljä ihmistä loukkaantui Shanghain Pudongin kansainvälisellä lentoasemalla pommin räjähdettyä, tiedottavat Shanghain lentokenttäviranomaiset.

Pommi oli viranomaisten mukaan kotitekoinen. Mies salakuljetti kentälle repussaan lasipulloja, joiden sisälle hän oli piilottanut räjähteitä. Tämän jälkeen hän heitti yhden niistä lähtöselvitystiskiä kohti.   

Räjähdyksessä haavoittui lievästi ainakin neljä ihmistä. Loukkaantuneet kuljetettiin saamaan hoitoa vammoihinsa.

Viranomaisten mukaan tilanne oli nopeasti poliisin hallussa, eikä välikohtaus vaikuttanut juurikaan lentoaikatauluihin.

Kiinan uutistoimisto Xinhuan mukaan loukkaantuneiden vammat eivät ole vakavia. Tapahtunutta tutkitaan parhaillaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.