Simputuskohu Venäjällä: Piesty alokas löytyi hirttäytyneenä

Venäjällä on kuluneen vuoden aikana tullut esiin useita julmia simputustapauksia, jotka on uutisoitu näyttävästi maan mediassa. Muun muassa Habarovskissa 19-vuotias verille piesty alokas löydettiin lokakuussa hirtettynä kasarmilta. Epäillyt ovat vuotta vanhempia sotilaita.

Simputus eli venäjästä vapaasti käännettynä ukkovalta tarkoittaa yleensä vanhempien sotilaiden ylivaltaa alokkaisiin nähden. Käytännössä kiusantekoon voi liittyä laajamittaistakin korruptiota tai väkivaltaa.

Synkän simputusmaineen on saanut myös Suomen rajan lähistöllä sijaitseva Kamenkan kasarmi, kerrotaan Pietarin Sotilaiden Äidit -järjestöstä.

- Pelkästään tähän Pietarin toimistoomme tulee vuosittain noin tuhat avunpyyntöä simputuksesta. Se kertoo siitä, että Venäjällä kidutuksesta ei rangaista. Siihen osallistuvat upseerit ja sitä salailevat sotilassairaalat sekä armeijan oikeuslaitos, kuvailee järjestön Pietarin-puheenjohtaja Ella Poljakova.

Yksi Kamenkasta karanneista alokkaista on 20-vuotias Kostja.

- Vuotta vanhemmat sotilaat vaativat minua palvelemaan itseään kasarmilla. Kun kieltäydyin, he hakkasivat minut sairaalakuntoon, Kostja kuvailee yhtä monista väkivaltakokemuksistaan.

- Myöhemmin esimiehemme tuli sairaalaan valmiiksi kirjoitetun raportin kanssa. Siinä sanottiin, että kaaduin. Hän uhkaili minua vankilalla ja sanoi, ettei kukaan uskoisi minun versiotani. Pelästyin ja allekirjoitin raportin.

Venäläistutkija näkee simputuksen osana Venäjän yhteiskunnan muita ongelmia ja armeijan vaikeuksia.

- Jos yhteiskunta ei välitä sotilaiden hyvinvoinnista, miksi upseerit olisivat yhtään parempia. He ovat osa tätä yhteiskuntaa, kuvailee professori Sergei Poltorak Venäjän Tiedeakatemiasta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.