Skandaalit piinaavat Ruotsin ympäristöpuoluetta: Miespoliitikko kieltäytyy kättelemästä naisia

Ruotsin ympäristöpuolueen ympärillä kuohuu nyt kunnolla. Maanantaina asuntoministeri erotettiin natsivertaustensa vuoksi, nyt jo toinen saman puolueen edustaja jättää politiikan – koska kieltäytyi kättelemästä naista.

On kulunut vain kaksi päivää siitä, kun ympäristöpuoluetta edustanut asuntoministeri Mehmet Kaplan joutui eroamaan. Hän oli verrannut israelilaisia natseihin sekä esiintynyt samassa tilaisuudessa äärioikeistolaisten kanssa.

Ja nyt rytisee taas. TV4:n uutisryhmän mennessä haastattelemaan poliitikko Yasri Khania juuri Kaplanin eron vuoksi, kieltäytyi Khan kättelemästä naistoimittajaa. Videon tapahtumasta voit katsoa täältä.

– Olen kasvatettu niin, että koen fyysisen kosketuksen vastakkaisen sukupuolen kanssa liian intiiminä, Khan selittää toimittajalle.

Ennen kommenttiaan Khan oli ehdolla ympäristöpuolueen puoluehallitukseen. 

Somepaheksunnan vyöry

Ruotsin opetusministeri Aida Hadzialic tuomitsee Khanin teon jyrkästi Aftonbladetin haastattelussa.

– Olen järkyttynyt, tällaista ei pidä hyväksyä. Ruotsissa miehiä ja naisia kohdellaan tasaveroisesti, Hadzialic sanoo. 

Herneen veti nenäänsä myös vihreiden nuorten edustaja Lorentz Tovatt. Twitterissä hän kommentoi Khanin kättelystä kieltäytymistä opetusministeri Hadzialicin tavoin.

– Jos haluaa istua ympäristöpuolueen puoluehallituksessa, on itsestään selvää, ettei miehiä ja naisia kohdella eri tavalla. Piste, Tovatt kirjoittaa.

Luopuu ehdokkuudesta

Khan kävi keskusteluja vaalilautakunnan kanssa ja päätti lopulta luopua ehdokkuudesta. Hän kertoo myös vetäytyvänsä politiikasta kokonaan.

– Olin lähellä päätyä puoluepolitiikkan. Menetin kuitenkin himoni Mehmet Kaplanin tapauksen jälkeen ja sen jälkeen kädenpuristusasiassa tunsin että... joka tapauksessa, on tärkeää taistella demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta, mutta en tiedä, onko politiikka oikea alusta taistella, Khan selittää Expressenille ja lisää ettei ole koulutettu esiintymään ja käsittelemään mediaa ja halusi vain taistella ihmisoikeuksien puolesta.

– Keskityn tulevaisuudessa johonkin muuhun. Puoluepolitiikka ei ole minulle, sen olen oppinut, Khan sanoo puolestaan Aftonbladetille.

Myös oma puolue paheksuu

Ihmisoikeuksia peräänkuuluttanut Khan onkin saanut tempauksellaan nostettua naisten syrjinnän tapetille.

Ympäristöpuolueen Jabar Aminin mielestä Khan syrjii naisia, eikä sellaisella henkilöllä ole sijaa puolueessa.

Myös toinen ympäristöpuolueen kansanedustaja Stina Bergström on järkyttynyt.

– Tätä ei voi hyväksyä. Puoluehallituksessa ei voi olla miestä, joka ei tervehdi naisia samalla tavoin kuin tervehtii miehiä. Olen järkyttynyt. Ja meitä on monia, hän kertoo Aftonbladetille.

Bergström on sitä mieltä, että Khanin käyttäytymistä ei voi selittää uskonnollisin perustein. 

– Arvostan suuresti uskontoja ja toisten erilaisia mielipiteitä. Mutta kun on kyse tärkeistä asioista, siitä miten käyttäydytään toisia kohtaan, niin on erittäin tärkeätä, että miehiä ja naisia kohdellaan samalla lailla.

Yasri Khan on aiemmin julkisesti tukenut Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogania.

SVT:n mielipidekirjoituksessa vuonna 2013 hän kehui ”Erdoganin toimineen eniten demokratian edistämiseksi Turkissa”.

Asiasta kertoivat muun muassa Expressen ja Aftonbladet.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.