TV-Opas

Sky News: Belgiassa ammuttu terroristiepäilty asunut Ruotsissa

Belgian polisin ratsiassa ampuma mies oli 35-vuotias algerialainen Mohamed Belkaid. Poliisin tarkka-ampuja kuitenkin surmasi miehen Brysselissä tehdyn ratsian yhteydessä.

Sky Newsin tietojen mukaan Belkaid olisi ollut naimisissa ja asunut aiemmin Ruotsissa. Asumisen aika on kuitenkin epäselvä. Sky Newsin tiedot perustuvat salaisiin, vuodettuihin Isis-asiakirjoihin.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Mies oli Sky Newsin mukaan ollut pidätettynä, mutta lähtenyt sen jälkeen vuonna 2014 Syyriaan. Ei ole tietoa, milloin Belkaid palasi Euroopaan. Hän asui maassa laittomasti.

Miehen hallusta löytyi syyttäjän mukaan rynnäkkökiväärin lisäksi Isisin lippu sekä salafistien käsikirja.

Poliisi etsii yhä kahta epäiltyä, jotka onnistuivat pakenemaan poliisin ratsaamasta asunnosta. Belgialaismedian mukaan kyse on ilmeisesti veljeksistä, joilla on terrorismikytköksiä. Väitteelle ei kuitenkaan ole saatu vahvistusta.

Belgia on ollut marraskuussa tehtyjen Pariisin terrori-iskujen tutkinnan keskiössä lähes koko ajan. Avainepäilty Salah Abdeslam pakeni iskujen jälkeen Brysseliin. Hän on edelleen vapaalla jalalla. Pariisin iskuissa kuoli 130 ihmistä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.