Slovakia saamassa uuden koalitiohallituksen

Slovakia näyttää saavan maltillisen keskusta-oikeistolaisen hallituksen, vaikka kansallismielisen entisen liittokanslerin Vladimir Meciarin puolue keräsi eniten ääniä eilen päättyneissä parlamenttivaaleissa. Meciarin kovan linjan HZDS-puolue sai virallisten tulosten mukaan 19,5 prosenttia äänistä, ilmoitti keskusvaalilautakunta.

Muut puolueet eivät kuitenkaan suostu Meciarin johtamaan hallitukseen, jota Yhdysvallat ja EU pitäisivät esteenä Slovakian pääsylle EU:hun ja Natoon. Parhaat mahdollisuudet hallituksen kokoamiseen on eroavan pääministerin Mikulas Dzurindan johtamalla demokraattisella ja kristillisellä liitolla (SDKU:lla), joka sai runsaalla 15 prosentillaan toiseksi eniten ääniä. Populisti Robert Ficon johtama Smer-puolue tuli 13,5 prosentillaan kolmanneksi, mutta sen äänimäärä oli huomattavasti ennustettua pienempi.

Dzurindan mahdollisia oikeistolaisia hallituskumppaneita ovat unkarilaisvähemmistön SMK-puolue 11,2 prosentilla, kristillisdemokraattinen KDH 8,3 prosentilla sekä mediakeisari Pavol Ruskon Uuden kansalaisen liitto eli ANO, joka sai runsaat 8 prosenttia äänistä. Seitsemäs ja ainoa muu viiden prosentin äänikynnyksen ylittänyt puolue on Slovakian kommunistinen puolue (KSS), joka sai 6,3 prosenttia äänistä.

Vaaleissa äänesti runsaat 70 prosenttia äänioikeutetuista. Vaaleihin osallistui kaikkiaan 24 puoluetta.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.