Solana haluaa Nato-Venäjä-suhteet kuntoon

Naton pääsihteeri Javier Solana sanoo haluavansa palauttaa Naton ja Venäjän väliset suhteet hyviksi.

Suhteet huononivat Kosovon kriisin
aikana - Venäjä ei koskaan hyväksynyt Naton ilmaiskuja Jugoslaviaan.
Solanan haastattelu julkaistiin maanantaina venäläisessä
Vremya-lehdessä.

-Viime kuukausina suhteemme ovat monimutkaistuneet, mutta pyrimme
yhdessä selvittämään vaikeudet, sanoi Solana.

Solana antoi haastattelun Naton ja Venäjän tapaamisessa Brysselissä.
Tapaaminen oli ensimmäinen sitten Jugoslavian sodan alkamisen.
Venäjä jäädytti suhteensa Natoon ilmaiskujen alettua. Solanan mukaan
viime aikojen vaikeudet olivat osapuolten ensimmäiset, mutta hänen
mukaansa niistä on nyt selvitty.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.