Sotarikoksista Tshetsheniassa todisteita

Venäjän sotarikoksista Tshetsheniassa on löytynyt uusia todisteita.

Britannian yleisradioyhtiö BBC on julkaissut kuvan joukkohaudasta, jossa on todennäköisesti tshetsheenitaistelijoita. Sotilaat on tapettu erittäin raa asti. Lisäksi yhtiö kertoo, että myös siviilejä on tapettu ja raiskattu. Venäjä on toistamiseen kieltänyt kiduttaneensa tai tappaneensa siviilejä.

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch sanoo, että myös uusimpien tietojen perusteella Venäjän toimet Tshetsheniassa pitäisi tutkia tarkkaan viime kuukausien ajalta.

Euroopan ihmisoikeusvaltuutettu Moskovaan

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Alvaro Gil-Robbes saapui eilen Moskovaan, tarkoituksenaan päästä Tshetsheniaan selvittämään siellä Venäjän ihmisoikeusrikkomuksia.

Venäjä on toistuvasti kieltänyt ulkomaisten tarkkailijoiden pääsyn sota-alueelle ja kiistänyt tiedot siviiliväestöön kohdistuneista julmuuksista. Silti ulkomaailmaan on tihkunut tietoa venäläisjoukkojen tekemistä raakuuksista Pohjois-Kaukasuksella.

Gil-Robbes tapaa tänään Venäjän Tshetshenian ihmisoikeusvaltuutetun Vladimir Kalamanovin. (MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.