Soussen verilöylyn uhrien sydäntäsärkevät sankaritarinat: Mies kuoli suojatessaan vaimoaan

Soussen lomakohteen verilöylyssä kuoli 38 ihmistä.

Tunisian viranomaiset alkoivat lauantaina kuljettaa ruumiita Soussesta maan pääkaupunkiin Tunisiin. 

Pääministeri Habib Essidin mukaan 95 prosenttia uhreista on brittiläisiä, saksalaisia ja ranskalaisia.

– Suurin osa näistä (95 prosentista) on briteistä, toiseksi eniten Saksasta ja kolmanneksi Ranskasta, Essid sanoi CNN:n mukaan.

Tähän mennessä 15 brittiläistä kuolonuhria on nimetty. 

Yksi heistä on 24-vuotias kauneusbloggari ja valokuvaaja Carly Lovett. Hän valmistui Lincolnin yliopistosta ja paikallismedian mukaan hän työskenteli verkkokaupassa. Lincolnin yliopisto twiittasi suru-uutisen perjantaina.

– Surullista kuulla uutiset Carly Lovettista Tunisiassa, yliopisto viestitti.


Kolme samasta suvusta

44-vuotias Adrian Evans kuoli iskussa isänsä Patrick Evansin  7ja 19-vuotiaan veljenpoikansa Joel Richardsin kanssa. He olivat kaikki kotoisin Länsi-Midlandsista.

– Adrian Evans oli hyvin suosittu ja pitkään palvellut työntekijä, Darren Cooper sanoo BBC:lle.

Hän työskenteli yhdessä Evansin kanssa paikallishallinnossa, jossa Evans toimi kaasupalveluyksikön johtajana.

Toinen Evansin työkaveri Mahoob Hussein kertoo, että Evans oli viettämässä lomansa ensimmäistä päivää.

– Ymmärrykseni mukaan se oli hänen ensimmäinen päivä – ja seuraava asia, mitä työkaverit kuulivat olivat Tunisian tapahtumat ja he kaikki olivat kyyneleissä.

Veljenpoika Joel opiskeli Worcesterin yliopistossa. Vapaa-ajallaan hän toimi tuomarina paikallisissa jalkapallo-otteluissa.

Joelin opettaja, Worcesterin yliopiston professori David Green kuvailee Joelia erittäin älykkääksi ja lahjakkaaksi opiskelijaksi, jolla "oli loistava tulevaisuus edessä." 

Kuoli suojatessaan vaimoaan

Tunisialaisen opiskelijapojan ampumiin luoteihin kuoli myös 59-vuotias Stephen Mellor. Hän suojasi kehollaan vaimoaan Cheryliä, joka kertoi BBC:lle, että ampumisen alettua he tarttuivat toisiinsa ja sanoivat toisilleen "minä rakastan sinua". 

Cheryl Mellor on sairaalahoidossa Soussessa. Häntä ammuttiin käteen ja jalkaan.

Toinenkin mies heittäytyi iskussa puolisonsa suojaksi: Welasiläinen turisti Matthew James sai kehoonsa kolme luotia suojatessaan puolisoansa Saera Wilsonia. Hän kuitenkin selviytyi iskusta ja on nyt sairaalahoidossa Britanniassa.

39 loukkaantui

Toista lomapäiväänsä viettänyt Chris Callaghan on yksi loukkaantuneista. Häntä ammuttiin jalkaan rannalla Hotel Riu Imperial Marhaban edustalla. 

Callaghan kertoo sairaalasta CNN:lle, että hän ei voi vieläkään uskoa perjantain tapahtumia todeksi. 

Callaghan tietää, että hän oli selviytyessään onnekas. Hänen vieressä oli nainen, jota ammuttiin neljästi.

– Nainen vuosi niin paljon verta. Ja minä makasin hänen veressään ja yritin pitää häntä hereillä. Se oli hyvin kamalaa. En ole koskaan todistanut mitään tällaista. 

Perjantaina nähtiin kaksi muutakin terroristi-iskua. Lähes kolmekymmentä ihmistä sai surmansa Kuwaitissa, kun itsemurhapommittaja räjäytti itsensä moskeijassa perjantairukouksen aikaan. Ranskassa taas iskettiin kaasutehtaaseen. Iskussa kuoli yksi henkilö.

Isis on ilmoittanut olevansa Kuwaitin ja Tunisian iskujen takana.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.