SPR:n tiedottaja: Taifuunin jäljet kuin tsunamissa

Filippiineillä taifuunin aiheuttamat tuhot muistuttavat Thaimaassa tsunamin jättämiä jälkiä, kuvailee Suomen Punaisen Ristin tiedottaja Johanna Lassy-Mäntyvaara.

- Pahimmilla alueilla on tullut tietoa, että siellä on jopa 90 prosenttia rakennuksista tuhoutunut. Kattoja on lähtenyt ja tiilitalojakin on sortunut. Lisäksi pahimmin kärsineillä alueilla puolen kilometrin levyisellä rantakaistaleella on melko totaalista tuhoa. Tilannetta on verrattu tsunamiin pahimmilla tuhoalueilla. Näkymä on ollut samantyylinen, kertoo parhaillaan Filippiinien pääkaupungissa Manilassa oleva Lassy-Mäntyvaara. 

 Filippiineillä supertaifuuni Haiyanin vaatimien uhrien määrä jatkaa nousuaan.

Viranomaiset arvioivat, että yksinomaan Leyten saarella on kuollut ainakin 10 000 ihmistä. 

Uutistoimisto AFP:n mukaan viereisellä Samarin saarella kuolleita on ainakin 300, mutta viranomaisten mukaan lähes 2 000 ihmistä on kateissa. Lisäksi suuria taifuunin runtelemista alueista ei ole vielä päästy edes tutkimaan. 

Myrsky iski Filippiinien keskiosiin aikaisin toissapäivänä. Nyt se matkaa heikentyneenä kohti Vietnamia.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.