Sri Lankan poikkeustilaa kiristetään

Sri Lankan hallitus on kiristämässä entisestään maassa voimassa olevaa poikkeustilaa. Uusista toimista päätettiin presidentti Chandrika Kumaratungan johtamassa hallituksen istunnossa. Hallituksen edustajan mukaan maassa käynnistetään liikekannallepano ja kaikki vähemmän tarpeelliset kehityshankkeet pannaan jäihin kolmeksi kuukaudeksi.

srilanka

Poikkeustoimien ansiosta hallitukselle jäävä raha käytetään taisteluun tamilien LTTE-liikettä vastaan. Samalla hallitus päätti ryhtyä sensuroimaan pääkaupungissa Colombossa toimivaa ulkomaista lehdistöä. Hallituksen lehti Daily News kertoi, että hallitus voi uusien määräyksien nojalla lisäksi julistaa kielletyksi "kaikenlaisen toiminnan, jonka tavoitteena on terrorismin edistäminen ja ihmisten tavanomaisen elämän häirintä".

Sri Lankan hallituksen arvioidaan olevan nyt pahemmassa ahdingossa kuin kertaakaan aiemmin seitsemäntoista vuotta jatkuneessa sisällissodassa tamilien LTTE-liikettä vastaan. Viime aikoina hallituksen joukot ovat kärsineet useita vastoinkäymisiä taisteluissa LTTE:tä vastaan. LTTE on käynyt sissisotaa itsenäisen tamilivaltion perustamiseksi Sri Lankan pohjoisosaan. Taisteluissa on saanut surmansa yli 55 000 ihmistä.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.