Sukeltajat pääsivät Kurskin sisään

Sukeltajat ovat päässeet etenemään sisemmäs uponneeseen venäläissukellusveneeseen. Toivoa eloonjääneistä ei kuitenkaan enää ole. Nyt myös Venäjä vahvistaa toiveiden eloonjääneistä olevan turhia.

Pienoissukellusvene lähti Kurskille

Osasto yhdeksän oli täynnä vettä, kertoivat toisella sukelluksella Kurskin sisään päässeet sukeltajat. Sisällä oli ilmakuplia, mikä saattaa merkitä sitä, että osaston sisällä on jossain ilmatasku, kertoi uutistoimisto Itar-Tass.

Nyt sisään hylkyyn aiotaan viedä kauko-ohjattava videokamera, jolla kuvataan osastoa sisältäpäin. Nauhan katsomisen jälkeen tehdään päätös siitä, menevätkö sukeltajat sisään osastoon, Venäjän varapääministeri Ilja Klebanov kertoi RTR-televisiokanavalle.

Sukeltajat menevät hylyn sisään kuitenkin vasta, kun heidän turvallisuutensa on mahdollisimman hyvin pystytty varmistamaan, norjalaisviranomaiset kertoivat. Sukeltajia on kaksitoista, joista kahdeksan brittiläistä ja neljä norjalaista.

Vaihtelevaa tietoa

Tiedot pelastautumisluukun kunnosta ja sen mahdollisista avausyrityksistä ovat vaihdelleet suuresti.
Venäläiset ilmoittivat aiemmin, että luukku on niin pahasti vaurioitunut, ettei brittien minisukellusvene voi kiinnittyä siihen.

Norjalaiset eivät kuitenkaan usko pelastautumisluukun olevan niin pahasti vaurioitunut kuin on annettu ymmärtää: brittien tai norjalaisten pelastuskapselit voisivat kiinnittyä ainakin toiseen luukkuun. Norjan asevoimien tiedottaja tähdensi lisäksi, etteivät sukeltajat ole löytäneet miehistön jäseniä ilmalukosta.

Norjalaisen kontra-amiraalin mukaan sukeltajat lennätettiin eilen Barentsinmereltä venäläiseen laivastotukikohtaan harjoittelemaan pelastusoperaatiota varten. Sukeltajat tutustuivat tukikohdassa sukellusveneeseen, joka on samanalainen kuin Kursk.

Sukeltajat perehdytettiin sukellusveneen pelastusluukun rakenteeseen ja toimintaan.

Vieras sukellusvene uppoamisen syynä

Kursk- sukellusvene

Venäläisamiraali Mihail Kuznetsov mukaan Kursk-ydinsukellusvene oli todennäköisesti törmännyt ennen uppoamistaan vieraaseen sukellusveneeseen.

Kuznetsov kertoi tiedoistaan Norjan televisiolle myöhään illalla. Amiraali johtaa sukellusvenedivisioonaa, johon Kursk kuuluu.

Suomalaisen sukellusveneasiantuntijan mukaan Kurskin onnettomuus ei ole törmäyksen aiheuttama. Hänen mukaansa onnettomuus johtui aluksen omien järjestelmien pettämisestä.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.