Suomalaisasiantuntija Taiwanin lentoturmasta: "Järkyttävän näköistä"

Taiwanin Taipeissa aamulla sattunut lento-onnettomuus on suomalaisasiantuntijan mukaan hyvin harvinaislaatuinen.

Ainakin 20 ihmistä kuoli ja useita loukkaantui, kun lentoyhtiö Trans Asian kone syöksyi jokeen pian nousun jälkeen. Kateissa on edelleen parikymmentä matkustajaa.

Ennen jokeen syöksymistä kone pyörähti ympäri ja törmäsi toisella siivellään siltaan. Koneen putoamisesta levisi nopeasti useita dramaattisia videoita, jotka olivat tallentuneet autojen kojelautakameroihin.

– Tämä on itse asiassa aika järkyttävän näköinen tapahtuma. Kone näyttää menettäneen nopeutensa. Ainakin silmämääräisesti näyttää siltä, että kone on sakkaustilassa. Mutta jälleen kerran pitää odotella tapahtumien kulun tietoja mustista laatikoista, toteaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen.

Onnettomuuden syynä on voinut Aaltosen mukaan olla esimerkiksi moottorihäiriö.

– Syynä voisi olla jonkinasteinen moottorihäiriö, sääolosuhteet tai joku yllättävä tilanne. Mutta esimerkiksi moottorihäiriötilanteessa tämä kyseinen konetyyppi lentää ihan hyvin yhdelläkin moottorilla.

Lentoyhtiö TransAsia-yhtiön koneessa oli 58 ihmistä. Yli puolet koneen matkustajista oli mannerkiinalaisia turisteja.

Trans Asian edellinen vakava onnettomuus sattui viime vuoden heinäkuussa, kun Penghun saarelle laskeutumassa ollut kone syöksyi maahan. Turmassa kuoli noin 50 ihmistä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.