TV-Opas

Suomalaisfirman osaaminen mahdollistaa jättimäiset kasvihuoneet talojen katoilla

Chicagossa, Yhdysvalloissa, sijaitsee kenties maailman suurin katolla toimiva kasvihuone. Suurimman kattokasvihuoneen titteli ei kuitenkin olisi mahdollinen ilman suomalaisosaamista – koko kasvatukseen liittyvä automaatiojärjestelmä kun on suomalaisyrityksen tekoa.

Tehokkaasti suurkaupunkiympäristöön sijoitettu kasvihuone kasvatusjärjestelmineen hyödyntää vesiviljelyä, joka sattuu olemaan suomalaisten erikoisosaamisaluetta, kertoo sekä Chicagoon että New Yorkiin vastaavia järjestelmiä toimittaneen Green Automationin operatiivinen johtaja Tero Laakso.

– Suomalainen järjestelmä on maailman tehokkaimpia vesiviljelyn alalla. Meidän järjestelmällä on maailman suurin neliötuotto, Laakso sanoo.

Syy suomalaiseen tehokkuuteen johtuu maamme hankalahkoista kasvatusolosuhteista. Koska kasvihuoneissa kasvattaminen on lähtökohtaisesti kallista lämmitys- ja valaisukulujen takia, täytyi kehitellä kustannustehokkaampia ratkaisuja.

Lähiruokatrendi luo kysyntää

Nyt Green Automation on iskenyt suomalaisteknologiallaan myös Yhdysvaltojen markkinoille, joilla kasvihuoneosaamiselle on kysyntää osittain myös trendikkyyden takia.

– Projektit ovat nyt itärannikolla, sillä suuri osa Yhdysvaltojen vihannestuotannosta on tuontia länsirannikolta, jossa on hirveä pula vedestä. Kattokasvihuoneet liittyvät myös lähiruokatrendiin, itärannikko alkaa nyt herätä omaan tuotantoon, Laakso kertoo.

Kasvihuoneissa käytettävien kasvatusjärjestelmien vienti ei ole kuitenkaan uusi asia suomalaisille, sillä yritys on vienyt tuotteittaan myös Venäjälle, jossa kysyntä on ollut kovaa.

Viimeisimpien Venäjänprojektien joukossa oli puolentoista hehtaarin suuruinen salaatinkasvatuslinjasto, joka toimitettiin lähelle Ukrainan rajaa Belgorodiin.

– EU:n talouspakotteet toimivat tavallaan eduksi meille. Kun Venäjä on pakotettu lisäämään omavaraisuuttaan, avautuu meille lisää markkinoita kasvihuonetuotantolaitteille.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.