Suomalaisturistilla hyytävä kyyti Uudessa-Seelannissa

Uudessa-Seelannissa matkaillut suomalaisliftari sai epätavallisen jännittävän kyydin. The Australian -lehti kertoo liftarin päätyneen auton varastaneen kuskin kyytiin.

Queenstownissa työskennellyt mies oli päättänyt aikaa ja rahaa säästääkseen liftata määränpäähänsä bussimatkan sijaan.

Poliisi oli yrittänyt pysäyttää autoa ylinopeuden vuoksi ja epäonnistuttuaan lähtenyt takaa-ajoon. Pelkääjän paikka osoittautui suomalaismiehelle nimensä veroiseksi.   

Kuski kaahasi ensin silminnäkijöiden mukaan satasta tietyöalueen läpi niin, että varoitustötteröt lentelivät ympäriinsä. 

Tämän jälkeen poliisi oli yrittänyt pysäyttää auton piikkimatolla, mutta kuljettaja oli onnistunut väistämään sen kurvaamalla vastaantulijoiden kaistalle. Kun mies vielä toistamiseen oli väistänyt poliiseja vastaantulijoiden kaistalle, poliisi päätyi keskeyttämään takaa-ajon turvallisuussyistä.

Myöhemmin auto löytyi vihjeen perusteella hylättynä eräältä sivutieltä ja järkyttynyt suomalaisturisti ojanpenkalta sen vierestä.

– Hän kertoi olevansa kauhuissaan, mutta oli jo lausunnon antamisen jälkeen rauhoittunut, ylikonstaapeli Kevin Milne Kawakawan poliisista kuvaili suomalaisen mielentilaa.

Suomalaismies sai tapahtumarikkaan päivän päätteeksi kyydin määränpäähänsä ylikomisario Milneltä. 

– Näytin hänelle tärkeimmät nähtävyydet ja pudotin hänet sitten retkeilymajaan, Milne kertoo.

Auton kuljettajaa syytetään lukuisista liikennerikkomuksista ja auton varastamisesta. Lisäksi selvisi, että hänestä on jo ennestään kaksi etsintäkuulutusta.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.