Suomen kurdit: Irakin kriisi voi johtaa itsenäiseen kurdialueeseen

Suomessa asuvat kurdit uskovat, että Irakin-kriisi vahvistaa kurdien asemaa alueella. Jopa itsenäistä kurdialuetta pidetään mahdollisena. Kurdijoukot ovat vallanneet alueita, joilta Irakin armeija on vetäytynyt sunnikapinallisten edetessä.

Helsingissä asuva Sabah Abbas Ali on kotoisin Kirkukista, kaupungista, jonka kurdien oma armeija valtasi viime viikolla Irakin hallintoa vastustavilta, julmamaineisilta Isis-taistelijoilta. Kirkuk oli ennen viime viikkoa Irakin keskushallinnon hallinnassa, mutta armeijan joukot vetäytyivät ilman vastarintaa Isis-taistelijoiden saavuttaessa kaupungin.

- Kirkukin asukkaat elävät pelossa ja epävarmuudessa ja pohtivat, hyökkääkö Isis-ääriryhmä. Silti tämä voi olla alueen kurdeille mahdollisuus, arvioi suomalaiskurdilaisen ystävyysseuran puheenjohtaja Sabah Abbas Ali. 

Samaa mieltä on helsinkiläinen Welat Nehri. Hän on kirjoittanut vuosi sitten julkaistun kirjan nimeltä "Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä" ja pohtii, että nyt voi hyvinkin olla sen aika, että tie kohti itsenäistä kurdialuetta avautuu.

- Irak on ajautumassa sekasortoon, mutta tämä ei ole mikään yllätys kurdeille. Irakin shiiajohtoinen hallitus on pääministerin johdolla yrittänyt keskittää valtaa shiiahallinnolle, mihin sunnit ja kurdit ovat olleet jo pitkään pettyneitä, Nehri sanoo.

Welat Nehri ja Sabah Abbas Ali näkevät sekasorrossa myös mahdollisuuden autonomiselle kurdialueelle.

- Koko Irak on alunperin rakennettu väärin perustein. Etnisiä rajoja ei ole huomioitu, ja siitä maksetaan nyt. Keskushallinto ei pysty hallitsemaan sunni- ja kurdialueita, ja toivon että kurdipäättäjät vievät nyt kurdialuetta itsenäiseen suuntaan, arvioi Nehri.

- Jos länsimaat tukevat tämän valtion syntyä, minä uskon, että se syntyy, lisää Sabah Abbas Ali.

"Irak ei rauhoitu tällä vuosikymmenellä"

Irakin jakautuminen tarkoittaisi käytännössä kolmea erillistä aluetta. Pohjoista hallitsisivat kurdit ja se olisi osa laajempaa Kurdistania. Länteen muodostuisi sunnialue ja shiiat hallitsisivat puolestaan itää. Irakin kohtalo ei kuitenkaan riipu ainoastaan maan sisäisistä päätöksistä.

- Syyrian tilanne vaikuttaa varmasti. Sen sisällissota on vaikuttanut jo nyt Isis-järjestön vahvistumiseen, Welat Nehri sanoo.

Myös alueen muilla mailla on sanansa sanottavana Irakin tulevaisuudesta. Nehri listaa voimakkaimpina vaikuttajina Iranin, Saudi-Arabian ja Turkin. 

- Kun niillä jokaisella on omat intressinsä Irakissa, mitään rauhallista Irakia ei saada täällä vuosikymmenellä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.