Supernopeaa kuljetusputkea testataan USA:ssa – kaavaillaan Suomeenkin

Yhdysvalloissa Las Vegasissa testattiin uudenlaista kuljetusputkea, jolla ihmiset tai rahti voisivat matkustaa kapseleissa jopa 1200 kilometriä tunnissa. Hyperloop One -yhtiön alipaineistetun kuljetusputken toimimista kokeillaan aavikolla.

The Verge -lehden mukaan Hyperloop Onen ahvenanmaalainen yhteistyökumppani FS Links havittelee kuljetusputkea Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Matka kestäisi reilut kymmenen minuuttia.

Putkijärjestelmien rakentamista pohditaan myös Ruotsiin, Sveitsiin ja Los Angelesin satamaan Yhdysvalloissa.  

Yhtiö kertoi ennen koeajoa, että se oli saanut lisää rahoittajia. Rahoittajien ja yhteistyökumppaneiden joukkoon oli tullut muun muassa Ranskan valtion rautatieliikenneyhtiö, kertoi uutistoimisto AFP.  

Hyperloop One lupailee täydellä vauhdilla tehtävää "täysimittaista" koetta vielä tämän vuoden aikana. Yksi yhtiön perustajista, Brogan BamBrogan kuvaili putkimatkustamista yhtä mukavaksi kuin hissillä ajoa. Se on hänen mukaansa myös "lemmikki-, lapsi- ja mummoystävällinen". 

Putkimatkustaminen sujuu asiakkaan aikatauluihin sopien, hän lupasi uutistoimisto AFP:n mukaan. 

– Se lähtee, kun saavut paikalle ja menee suoraan päämäärääsi, BamBrogan hehkutti.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.