Suuri voitto alkuperäiskansalle Australiassa: saavat valvontaansa yli Tanskan kokoisen alueen

Australian alkuperäiskansat saavat valvontaansa valtavan maa-alueen Uluru-Kata Tjutan -kansallispuistosta. Ulurun kivimuodostumaa ympäröivä alue julistettiin tänään alkuperäiskansojen suojelemaksi alueeksi.

Australian alkuperäiskansat ovat saaneet suojelukseensa yli Tanskan kokoisen alueen, joka ympäröi yhtä maan tunnetuimmista turistikohteista.

Ulurun kivimuodostumaa ympäröivä alue julistettiin tänään alkuperäiskansojen suojelemaksi alueeksi. Alueen koko on yli viisi miljoonaa hehtaaria eli hieman enemmän kuin Tanskan pinta-ala.

Alkuperäiskansat sopivat Australian hallituksen kanssa, että kansojen edustajat suojelevat jatkossa alueen luontoa ja kulttuuria. Hallitus antaa kulttuurikohteiden ja luonnon suojelemiseen rahoitusta.

Aboriginaaleja edustava The Central Land Council sanoo, että alueen tulevaisuudesta neuvoteltiin Australian hallituksen kanssa yli viiden vuoden ajan.

Ulurun kivimuodostuma kohoaa 348 korkeuteen ja sitä ympäröi valtava erämaa. Uluru on tärkeä osa aboriginaalikansojen mytologiaa. Paikalla käy vuosittain noin 350 000 turistia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.