SVT: Israel kehotti Mankellia lähtemään heti maasta

Israel on pidättänyt neljä ruotsalaista, jotka olivat Gazaan matkalla olleessa avustuslaivassa. Asiasta kertoo Ruotsin televisio SVT. Viittä muuta ruotsalaista Israel on kehottanut lähtemään välittömästi maasta. Näiden viiden joukossa ovat kirjailija Henning Mankell ja kansanedustaja Mehmet Kaplan.

SVT:n mukaan Israel on antanut viidelle ruotsalaiselle kaksi vaihtoehtoa: joko he lähtevät heti maasta tai joutuvat odottamaan oikeudenkäyntiä vankilassa.

Laivasaattueessa oli kaikkiaan 11 ruotsalaista. Kahden kohtalosta ei ole vielä saatu tietoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.