Sydneyn oopperatalo remonttiin onnettomuuksien takia

Sydneyn maamerkki, kaupungin oopperatalo joutuu remonttiin turvallisuusongelmien vuoksi. Remonttiin ryhdytään, koska oopperatalon vilkkaasti liikennöidyllä edustalla tapahtuu liki päivittäin liikenneonnettomuuksia ja muita turmia.

Onnettomuuksissa on loukkaantunut myös useita turisteja. Heitä on muun muassa jäänyt rekkojen alle ja kaatunut portaissa.

- Monissa tapauksissa on tarvittu ambulanssia. Monet loukkaantuneista ovat turisteja, jotka joudutaan lennättämään kotimaihinsa. Tilanne ei todellakaan ole hyvä, sanoi oopperatalon johtaja Richard Evans.

Osana suunnitelmia meren äärellä olevan oopperatalon luo rakennetaan tunneli, jota pitkin raskaat ajoneuvot pääsevät liikkumaan läheiselle lastauslaiturille. Myös oopperatalon omat tavarankuljetukset siirretään tunneleihin ja hisseihin.

Uudistusten hinnaksi on arvioitu runsaat 103 miljoonaa euroa.

Töiden on määrä käynnistyä ensi vuonna ja kestää puolitoista vuotta. Oopperatalo pysyy auki remontin ajan.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.